Valitse markkina-alue

Bellinge puhdistaa

Jacob Juel Jenseniin kohdistuvat paineet ovat kovia. Maa-ainesta ei saa kaivaa liikaa, eikä sitä saa kaapia asfaltilta pois kauhalla, koska se kuluttaa asfalttia.

– Engconin rototiltillä ja keräävällä harjalaitteella homma sujuu hienosti, hän sanoo.

Tanskalaisen Fyn saaren Fljelstedin pikkukaupungissa on käynnissä hanke, jossa jätevettä erotetaan sadevedestä. Kaivutyöt hoitaa Jacob Juel Jensen, joka on töissä Bellinge Entreprenørenissä.

Jacob ajaa TC Anlægilta vuokrattua Hydrema 926D:tä, mikä on yksi hankkeen erityisvaatimuksista.

– On tarkkaa, että emme kaiva ainesta tarpeettomasti, koska putket vedetään yksityiselle maalle eikä kunta salli, että kaavimme maata pois asfaltilta, koska se kuluttaa pintaa tarpeettomasti, Jacob kertoo.

Ratkaistakseen toimeksiannon parhaalla mahdollisella tavalla Jacob päätti hankkia engconin harjalaitteen, jolla hän pystyy harjaamaan asfaltin puhtaaksi maa-aineksesta pintaa vahingoittamatta.

– Olen hyvin tyytyväinen siihen, kuinka kätevä harjalaite on ajaa. Sitä on erittäin helppo käsitellä ja se käy nopeasti, kun kuitenkin olemme jo täällä. Näin emme tarvitse erillistä konetta harjaamaan paikan päälle.

– Rototiltin ansiosta pääsen myös kaivamaan kaikkiin paikkoihin eikä minun tarvitse kaivaa maata turhaan. Yhdessä harjalaitteen ja muun kaluston kanssa kone on täydellinen, Jacob jatkaa.

Paljon varusteita

Muulla kalustolla Jacob tarkoittaa esimerkiksi erilaisia kauhoja, lavahaarukoita, kouria ja asfalttileikkureita. Toisin sanoen yrityksellä on reilusti valikoimaa kattamaan lähes kaikki vaihtelevat toimeksiannot ja välineitä, jotka tekevät koneesta mahdollisimman joustavan ja kannattavan. Jacobilla on hydraulinen työkalukiinnike, jolla rototiltin irrottaminen käy tarvittaessa helposti.

– Yhdistelmä tekee koneesta entistä joustavamman. Jos minun tarvitsee esimerkiksi kaivaa erittäin kapeaa kaapelikaivantoa, minun ei edes tarvitse voida kääntyä ja kytken vain rototiltin päältä, Jacob kertoo.

Hän alkoi ajaa kaivinkonetta jo 16 vuoden iässä. Vaikka hän on vasta vähän päälle 30-vuotias, hän on toiminut yrittäjänä jo yhdeksän vuotta. Toisin sanoen puolet Jacobin elämästä on liittynyt koneisiin, joiden parissa hän viihtyy. Tämä näkyy selvästi hänen kytkiessään lavahaarukoita siirtääkseen pari raskasta betoniporsasta ja jatkamalla sen jälkeen ajoa harjalaitteella. Ennen kuin ehdimme lähteä, Jacob on harjannut kadun puhtaaksi ja jättänyt jälkeensä siistin puhtaan kadun, joka on valmiina liikenteelle.

”Olen hyvin tyytyväinen siihen, kuinka kätevä harjalaite on ajaa. Sitä on erittäin helppo käsitellä ja se käy nopeasti, kun kuitenkin olemme jo täällä.”

Jacob Juel Jensen, Bellinge Entreprenøren

Tämän koneen varusteet

404 - Sivua ei löytynyt

Emme löytäneet hakemaasi sivua.

On tapahtunut virhe

Yritä ladata sivu uudelleen sen selvittämiseksi, toistuuko virhe.

On tapahtunut virhe

Ei internet-yhteyttä, tarkista että verkkoyhteytesi toimii.