Valitse markkina-alue
20 joulukuuta 2017 08.00
  • Lehdistötiedote

Engcon myöntää rototilteilleen jatkossa kahden vuoden takuun

Engcon, maailman johtava rototilttivalmistaja, antaa asiakkailleen kahden vuoden takuun kaikkiin 1. tammikuuta 2018 jälkeen toimitettuihin uusiin rototiltteihin.

Vuoden 2015 syksystä lähtien Engcon on tarjonnut vuoden lisätakuun asiakkaille, jotka ovat rekisteröineet rototilttinsä ja noudattaneet määrättyä huolto-ohjelmaa. Tästä on ollut yrityksen mukaan paljon hyötyä asiakkaille.

– Olemme vakuuttuneita siitä, että rototiltti, jonka huoltohistoria on dokumentoitu samaan tapaan kuin henkilöauton huollot huoltokirjassa, tulee säilyttämään arvonsa jälleenmyyntimarkkinoilla, sanoo Engcon Groupin viestintävastaava Sten Strömgren.

Asiakkaiden toiveiden mukaisesti takuun saaminen ei kuitenkaan enää edellytä rekisteröitymistä, ja kaikki asiakkaat saavat rekisteröitymättä kahden vuoden takuun kaikkiin 1. tammikuuta 2018 jälkeen toimitettuihin rototiltteihin. Tästä huolimatta Engcon kehottaa loppuasiakkaita rekisteröimään rototilttinsä.

– Rototiltin rekisteröiminen ei tarkoita ainoastaan, että asiakkaan rototiltin tiedot dokumentoidaan. Myös palvelu nopeutuu asiakkaan soittaessa tukipalveluumme, koska tällöin meillä on jo valmiina kaikki tarvitsemamme rototilttiä koskevat tiedot. Näin asiat hoituvat helpommin kummankin osapuolten kannalta, Sten Strömgren sanoo.

Engconin huolto-ohjelma säilyy ennallaan

Sten Strömgren kertoo myös, että yrityksen tarjoama huolto-ohjelma pysyy edelleen käytössä.

– On itsestään selvää, että tarjoamme huolto-ohjelman myös jatkossa. Loppuasiakkaat voivat siis myös tulevaisuudessa halutessaan huoltaa rototilttinsä huolto-ohjelmamme mukaisesti ja rekisteröidä sen.

Dokumentoitu huoltohistoria nostaa rototiltin jälleenmyyntiarvoa, kerrotaan Engconilta.

Engconin sivustolla osoitteessa www.engcon.com on lisätietoa takuusta, mahdollisuus rekisteröidä rototiltit ja kirjata suoritetut huollot.

Yhteystiedot:

Sten Strömgren, engcon Group | +46 [0]70 529 96 32

404 - Sivua ei löytynyt

Emme löytäneet hakemaasi sivua.

On tapahtunut virhe

Yritä ladata sivu uudelleen sen selvittämiseksi, toistuuko virhe.

On tapahtunut virhe

Ei internet-yhteyttä, tarkista että verkkoyhteytesi toimii.